Kelan sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan sopeutumisvalmennuskursseille ja muille Kelan kursseille hakeudutaan aina Kelan kautta.

Kurssien tavoitteena on antaa monipuolista tietoa sairaudesta, hoito- ja kuntoutusmahdollisuuksista sekä tukea selviytymistä sairauden kanssa. Fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn selvittämisen lisäksi pyritään löytämään kunkin tarvitsemat apuvälineet sekä tukimuodot.

Myös omaiset saavat osallistua sopeutumisvalmennuskurssille kahden vuorokauden ajan.

Kelan kuntoutuskurssit ovat maksuttomia ja matkakustannukset maksetaan omavastuun ylittävältä osalta. Työssäkäyville maksetaan kuntoutuksen ajalta kuntoutusrahaa yhden omavastuupäivän jälkeen.

Vuoden 2019 Kelan kurssit

Kela vahvistaa syksyisin seuraavan vuoden sopeutumisvalmennuskurssit. Vuonna 2019 Kela järjestää kolme aikuisten sopeutumisvalmennuskurssia myasteenikoille. 

Helmikuussa alkavan kurssin pidetään Kruununpuisto Oy:n tiloissa Punkaharjulla, toukokuun kurssi Kuntoutumiskeskus Apilassa Kangasalalla ja heinäkuun kurssi Kankaanpään kuntoutuskeskuksessa.

Lisätietoa kursseista löytyy täältä:

Helmikuun kurssi

Toukokuun kurssi

Heinäkuun kurssi

Tarjolla on myös erityisesti nuorille tarkoitettuja kursseja. Lue lisää 

Kurssien hakulomakkeita saa joko netistä www.kela.fi  tai Kelan paikallistoimistoista, joihin hakemukset myös jätetään.

Lisätietoa

http://www.kela.fi/kuntoutus-ja-sopeutumisvalmennuskurssit