Kelan sopeutumisvalmennuskurssi

Kelan sopeutumisvalmennuskursseille ja muille Kelan kursseille hakeudutaan aina Kelan kautta.

Kurssien tavoitteena on antaa monipuolista tietoa sairaudesta, hoito- ja kuntoutusmahdollisuuksista sekä tukea selviytymistä sairauden kanssa. Fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn selvittämisen lisäksi pyritään löytämään kunkin tarvitsemat apuvälineet sekä tukimuodot.

Myös omaiset saavat osallistua sopeutumisvalmennuskurssille kahden vuorokauden ajan.

Kelan kuntoutuskurssit ovat maksuttomia ja matkakustannukset maksetaan omavastuun ylittävältä osalta. Työssäkäyville maksetaan kuntoutuksen ajalta kuntoutusrahaa yhden omavastuupäivän jälkeen.

Vuoden 2018 Kelan kurssit

Kela vahvistaa syksyisin seuraavan vuoden sopeutumisvalmennuskurssit. Vuonna 2018 Kela järjestää kaksi aikuisten sopeutumisvalmennuskurssia myasteenikoille.

Lapsimyasteenikoille ei ole säännöllisesti järjestettävää sopeutumisvalmennusta, mutta mikäli vähintään kolme perhettä ilmoittaa halukkuudestaan osallistua sopeutumisvalmennukseen, pyritään kuntoutus järjestämään Maskun Neurologisessa Kuntoutuskeskuksessa.

Aikuisten osittainen perhekurssi Punkaharjulla on touko-kesäkuun vaihteessa ja sen järjestää Kruunupuisto Oy. Toinen vastaava aikuisten sopeutumisvalmennus on elokuussa Maskun neurologisessa kuntoutuskeskuksessa.

Kummallakin kurssilla on kahdeksan paikkaa. Kurssien hakulomakkeita saa joko netistä www.kela.fi  tai Kelan paikallistoimistoista, joihin hakemukset myös jätetään.

Lisätietoa

http://www.kela.fi/kuntoutus-ja-sopeutumisvalmennuskurssit